Page 59 - Matkailuopas Varsinais-Suomi 2023
P. 59
vauraassa vakkasuomalaisessa talonpoikaistalossa. tuparakennus, josta johtaa kapea klinkka rakennuksen
Rakennukset ovat vanhoilla sijoillaan kylän kulttuu- läpi kylänraitille. Museossa on vanhaa talonpoikais-
rimaisemassa. Pihapiirin vanhimmat rakennukset ovat esineistöä ja pihassa luhtiaitta vuodelta 1744.
1600-luvulta. Museon kokoelmiin kuuluu merkittävä
määrä taidokkaita kättentöitä, kuten vällyjä, liinoja, Poukan talo – muistoja talon-
vakkoja, kimpiastioita, työkaluja, valjaita ja kärryjä.
Osoite: Koukkelantie 240, Laitila poikaisesta menneisyydestä
Kylä paikoillaan Laitilan keskustassa sijaitseva Poukan talo on muis-
lähes 2 000 vuotta to talonpoikaisesta menneisyydestä. Entinen Poukan
tilan pitkä punainen päärakennus on 1700-luvulta.
Talossa on kookas tupa ja kolme kamaria. Raken-
Laitilan keskustasta noin viisi kilometriä Rauman nus on läpikäynyt laajamittaiset korjaustoimenpiteet
suuntaan sijaitsee Untamalan vanha kylä, se on ollut vuoden 1996 aikana ja palvelee nykyään matkailu- ja
paikoillaan lähes 2 000 vuotta. kulttuurikäytössä.
Alueella on Pyhän Pietarin kirkko, Kalevanpojan Rakennuksen näyttelyt kertovat Laitilan kananhoi-
viikatteentikku -niminen pystykivi, kotiseutumuseo, dosta ja virvoitusjuomien teon historiasta.
kulttuuripolku, sekä Kylätalo Ventola. Näyttely on avoinna touko-elokuussa päivittäin
Untamalan Pyhän Pietarin kirkko on peräisin vuodel- klo 10-18 (ei juhannusaattona), muulloin sopimuk-
ta 1785. Rakennuksen ulkoasua on kohennettu vuosina sen mukaan.
1870 ja 1912. Edellinen kirkkorakennus paloi vuonna Osoite: Keskuskatu 4
1781. Paikalla on ollut kirkko jo varhaisella keskiajal-
la, ja paikkaa pidetään yhtenä Suomen varhaisimmista Laitilan keskustassa sijaitseva
kirkonpaikoista. Kirkko on käytössä muun muassa
juhlapyhinä ja kesähäiden pitopaikkana. Poukan talo on muisto
Untamalan kotiseutumuseo kylänraitin varrella on talonpoikaisesta menneisyydestä.
vanha Sarkin talonpoikaistalo. Se on tyypillinen pari-
59