Page 60 - Matkailuopas Varsinais-Suomi 2022
P. 60
TAIVASSALO
Kalastajien Taivassalo
aivasalon on kartanoiden, merenkulun ja kalastajien
kunta, Taivassalossa on eniten ammattikalastajia TAIVASSALO
T koko Saaristomeren alueella.
Meri, Saaristomeri, on vahvasti läsnä Taivassalossa. z asukkaita noin 1 680
2
Kunnassa on 2000 kesämökkiä, yli 180 saarta ja yli z pinta-ala 217,71 km , josta noin
2
300 kilometriä merenrantaa. 77 km vettä
Taivassalon historia on pitkä. Vuonna 1155 viikin- z naapurikuntia Kustavi, Masku,
git purjehtivat Taivassalon vesillä ja polttivat nuo- Mynämäki, Naantali, Uusikaupunki
tiota muun muassa Hakkenpäässä. Taivassalolaiset ja Vehmaa.
hakivat vaikutteita Tukholman kauppapaikoilta. z www.taivasalo.fi
Samana vuonna piispa Henrik kävi nykyisen Vii-
asten kartanon mailla kastamassa taivassalolaisia
Vanhin Taivassaloa koskeva dokumentti on vuodelta Taivassalon värikkääseen historiaan kuuluu myös
1326. viinan salakuljetus kieltolain aikaan.
Pyhän Ristin kirkko valmistui vuonna 1350. Taivas- Taivassalossa on kaksi Natura-kohdetta, tammi-
salolainen Maunu Särkilahti valittiin Turun piispaksi metsää ja kallioketoja sisältävä Orikvuori ja matalien
vuonna 1489. merenlahtien muodostama Kolkanaukko.
Taivassalossa on useita keskiaikaisia kartanoita:
Viiainen, Järppilä, Iso-Särkilä, Kahitluoto, Paltvuo-
ri, Ketarsalmi, Kunnarainen, Siusluoto, Laupunen Pyhän Ristin kirkko
ja Rahin Isokartano. Vuodesta 1638 kuninkaallinen
postitie kulki reittiä Tukholma–Taivassalo–Turku. Taivassalon Pyhän Ristin kirkko on keskiaikai-
Tukholmaan vietiin silakkaa ja muita elintarvikkeita, nen harmaakivikirkko. Kirkko on uusimman tutki-
ja sieltä tuotiin suolaa, tupakkaa ja rautaa. muksen mukaan rakennettu todennäköisesti vuosien
Suomen sodan ensimmäisiin taisteluihin Suomessa 1425 ja 1440 välillä.
kuului 16. toukokuuta 1808 Taivassalon Helsinginran- Kirkon runsaista maalauksista varhaisimmat
nassa käyty taistelu. ovat 1400-luvulta. Suomen kansallisaarteisiin
kuuluu krusifiksi 1300-luvulta. Kirkon edustal-
la oleva vuosina 1939-44 kaatuneille omistettu
sankaripatsas on taiteilija Jussi Vikaisen käsialaa.
Taivassalon kirkko ja siitä puoli kilometriä luotee-
seen sijaitsevat Taivassalon vanha pappila vuodelta
1756 ja uusi pappila vuodelta 1823 on Museoviras-
tonvuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa mää-
ritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi
kulttuuriympäristöksi.
Osoite: Keskustie 2, Taivassalo
Viiaisten kartanomuseo
Taivassalon museo toimii Viiasten kartanossa. Ny-
kyinen museona toimiva päärakennus on rakennettu
Arkisin kotilounas 1779. Tällöin kartanon omistajana oli Gustaf Malm,
Grilliruokaa jonka vaimo oli omaa sukua Carpelan. Myös kunin-
Pehmis, irtojäätelö gas Kustaa IV Adolf on yöpynyt Viiasten kartanossa.
Nykyinen museona toimiva päärakennus on rakennet-
Itseleivotut pullat ja munkit tu 1779. Tällöin kartanon omistajana oli Gustaf Malm,
jonka vaimo oli omaa sukua Carpelan. Myös kunin-
AVOINNA: gas Kustaa IV Adolf on yöpynyt Viiasten kartanossa.
Ma-Pe 6.30-21.00 Viiasten kartanon päärakennuksessa ja siihen liit-
La 8.00-21.00 tyvässä työväenasunnossa ja näyttelyhallissa on yli
SU 10.00-12.00 8500 esineen kokoelmat, jotka liittyvät rakennusten
Tulotie 1, Taivassalo sisustuksiin, perinteisiin elinkeinoihin sekä paikal-
Puh. 02 878 426 liskulttuuriin ja -historiaan.
Osoite: Hakkenpääntie 290, Taivassalo
60